tiistai 22. tammikuuta 2013

Helmiranta

Häiden suunnittelun aloitettuamme ensimmäinen päätettävä asia oli juhlapaikka. Tämä vaati paljon mietintää, koska vaihtoehtoja juhlapaikalle oli monia. Emme olleet vielä silloin edes varmoja pidämmekö häät Turussa vaiko Raumalla. Hieman jopa unelmoin hääpaikaksi Naantalin Kaivohuonetta mutta aika äkkiä tämä jäi vain haaveeksi, sillä pelkästään paikan vuokraaminen maksoi pari tuhatta ja siihen vielä pitopalvelut päälle. että sellasta.  Turussa ja Turun lähistöllä vaihtoehtoja hääpaikoiksi on todella paljon esimerkiksi Harjattulan Kartano, Villa Promenade, Juhlakartano Kappelinranta, Hirvilampi, Kulttuurikartano Marjaniemi, Kavalton tila, Herrankukkaro ja näiden lisäksi vielä kaikki keskustan juhlatilat esim. Turun VPK:n talo, Kupittaan paviljonki ja Manilla-teatteri. Tässä siis vähän esimerkkejä juhlapaikoista jos joku teistä suunnittelee häitä Turussa ;)



Raumalla juhlatiloja on huomattavasti Turkua vähemmän. Raumalta katselimme oikeastaan vain muutamaa juhlatilaa, Fåfängaa, Aarnkaria ja Helmirantaa. Jo kuvien perusteella ihastuimme Sorkan Puulussa sijaitsevaan Helmirantaan. Maaliskuussa 2012 alkoi juhlapaikkojen kiertely ja ensimmäisenä (ja viimeisenä)kävimmekin ihanassa Helmirannassa. Tämä kauniissa Rauman saaristossa sijaitseva Hyvinvointi- ja Elämyskeskus Helmiranta vangitsi meidät molemmat heti kauneudellaan ja kaiken kruunasi paikan sympaattinen emäntä. Tiesimme heti, että juhlapaikkamme oli löytynyt. Juhlapaikkojen kiertely päättyi  hyvin lyhyeen. Päätös häiden pitämisestä Raumalla syntyi siis ihastuksesta Helmirantaan. Tämä on myös järkevä ratkaisu, koska molemmat ovat kotoisin Raumalta ja siellä asuu  myös suurin osa molempien sukulaisista. Sekä myös halvempi ratkaisu ;P   



Helmiranta on vuonna 2011 perustettu, keskellä luonnonkaunista saaristoa sijaitseva moderni kokous- ja leirikeskus. Sukuni mökki sijaitsee Helmirannan naapurissa, joten tällä paikalla on minulle hyvin suuri merkitys. Olen lapsuuteni kesät viettänyt niissä maisemissa.  Helmiranta on Rauman Lukon omistama, siellä on yksityinen pitopalvelu sekä a-oikeudet. Ainoa ei niin kiva juttu on nuo a-oikeudet, eli joudumme siis kaikki juhlissa tarjoiltavat alkoholijuomat tilaamaan Helmirannan pitopalvelun kautta. Kaikkien juomien tilaaminen on mahdollista ja varmasti boolikin onnistuisi mutta emme ole vielä päättäneet tarjoillaanko boolia lainkaan. Me kun emme kumpikaan oikein suuria boolin ystäviä ole. Katsotaan josko sen tilalle sitten tulisi jotain muuta ;) Saamme käyttöömme myös baarimikon, eli vieraat voivat halutessaan ostaa drinkkejäkin mikä on mielestäni aika kiva juttu, monissa häissä kun tällaista tilaisuutta ei ole.



kuvat: Helmiranta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti