torstai 7. helmikuuta 2013

Hääkampaus ja meikki

Alkuviikosta sain vihdoin taas yhden asian pois "To do -listalta", nimittäin varasin hääkampauksen sekä meikin. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin Sarin Tukkapaja nimiseen parturi-kampaamoon. Näin pitkään turkulaisena olleena koin aika haasteelliseksi löytää Raumalta sopivaa kampaamoa. Ensimmäisenä soitin Flow nimiseen kampaamoon mutta se ei ilmeisesti olekaan enää tominnassa vaikka nettisivut antoivat ymmärtää ihan muuta. Lopulta onneksi äitini soitti ja kertoi, että Raumalle oli lehden mukana tullut hääliite ja siinä mainostettiin muutamia kampaamoja. Näiden mukana siis tämä Sarin Tukkapaja. Otin heti yhteyttä sinne ja sain sieltä osakseni kovin ystävällistä palvelua. Sarin Tukkapaja vaikuttaa nuorekkaalta paikalta ja uskonkin, että he loihtivat minulle mieleiseni lookin :)  

Kampauksen lisäksi varasin myös häämeikin, vaikka meikata osaankin niin hääpäivänä on hyvä, että meikin tekee kuitenkin joku muu. Lisäksi valitsemaani hääpakettiin kuuluu myös koekampaus ja koemeikki, ne kun on molemmat tosi hyvä ottaa, jotta vältytään ikäviltä yllätyksiltä. Itselläni on niin herkät silmät ja iho, että en yhtään ylläty jos koemeikissä allergisoin jotakin meikin osaa. Kampaajan varattuani jäin miettimään, että millaisen kampauksen sitten haluaisin. Olen hääkampauksia monesti googletellutkin mutta en ole löytänyt mitään minkä ehdottomasti haluaisin. Kuten T&H-postauksessa mainitsinkin, niin olin kovin tyytyväinen viime lauantaiseen kampaukseeni. Silloin kaikki hiukseni oli koottu taakse vähän erikoisemmaksi kiharahärpäkkeeksi. Kuitenkin jäin miettimään, että joku näyttävämäpi kampaus voisi olla parempi kun minulla tosiaan hiuksia riittää. Jotenkin tuntuu haaskaukselta laittaa kaikki hiukset vain kiinni pienelle alueelle. Ehkäpä osa hiuksista voisi olla auki ja osa kiinni. No se ei selviä kuin miettimällä, ideoita otetaan vastaan! :)

Hiukset osittain tai kokonaan auki:

Style me pretty

Wedding hairstyles

We heart it
  

Pinterest


Hiukset kokonaan kiinni:

We heart it


We heart it

We heart it

Onewed


Nämä kuvat tänne laitettuani tuli heti mieleen, että en vielä tiedä yhtään haluanko hiuksiani koristamaan tiaran, jonkun muun hiuskorun vai kukkia. Kerron teille nyt pienen paljastuksen, sillä hiuksiini tulee kirkon ajaksi huntu ;) Haluan ehdottomasti hunnun olevan kampauksen yläpuolella eli kampaus ei voi olla ainakaan kovin korkea nuttura, vaan hiusten on oltava nätisti myös huntua käytettäessä.  

9 kommenttia:

  1. Just jotain tuollaista osa kiinni - osa auki kampausta oon aatellut sulle. :) Ja ehdottomasti kiharaa! Tuo We heart it "kokonaan kiinni" -kuvan kampaus on myös tosi nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo toisiksi alimmainen kuva :)

      Poista
    2. Se toisiks alimmainen on kyllä nätti! mut toisaalta just ne kukat tekee siitä nätin. Mä en nyt oikein tiedä kukista hiuksissa, tarvii miettiä. Jos päädyn tiaraan niin sitte ei kyllä tuu mitään muuta hiuksiin. Mun ensimmäinen kuvitelma kampauksesta oli kans osa hiukset kiinni ja osa auki :)

      Poista
  2. Musta sun kasvojen muotoon sopii parhaiten sellanen suht alhaalla oleva "niskanuttura", se kun sulla oli lauantaina oli kyl tosi upea :)

    Sun valitsemaan mekkoon sopis ehkä parhaiten joku suht simppeli kampaus, kun siinä mekossa "tapahtuu" jo niin paljon. Varsinkin jos meinaat vielä lisäks sitä huntua ja tiaraa (jotka oli kyl upeita sen mekon kanssa silloin kun kokeilit <3).

    Kiharoista kannattaa muistaa myös se, että elokuussa voi olla iltaisin jo melko kosteeta ja ne voi muutenkin helposti "lässähtää" pitkän päivän mittaan, hikoilun ym. myötä. Joten suosittelisin varoiks ainakin puoliksi kiinni olevaa vaihtoehtoa :)

    PS. Tiddidiii, tänään tasan puol vuotta H-hetkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot oikeessa :) Tiara on itsessään jo niin huomiota herättävä, että sen kanssa menee parhaiten vähän simppelimpi kampaus. Mä meen tässä joku päivä sovittamaan mekkoa kenkien kanssa, katon sillon vähän että miltä hiukset näyttää kun niitä laittaa eri tavoin :)
      Siinä mekossa tulee kyllä varmasti kuume, että ehkä hiuksien on parempi ollakin osittain tai kokonaan kiinni.

      Mulla oli tänään jo vähän jännitystä ilmassa! :)

      Poista
  3. Tukkapajassa on ihana Satu töissä ;)

    Kiva tämä sinun blogisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäät :) Tarvii varmaan pyytää Satua tekemään kampaukseni ;)

      Poista
  4. Hei mitä pidit tukkapajasta? Muistatko kuka sinulle teki kampauksen ja meikin? Pitäisi kanssa etätöinä varata seuraavaksi kampaaja eikä mitään käryä Rauman palveluista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tykkäsin kyllä Tukkapajasta, siellä on mukavia ja osaavia naisia töissä :) Mun kampauksen ja meikin teki Maarit, hän kuunteli hyvin mun toiveita ja hääpäivänä olin tyytyväinen sekä kampaukseen että meikkiin. Myös kaasojen kampaukset onnistuivat, heidän kampaajiaan en nimeltä muista.

      Poista