tiistai 23. heinäkuuta 2013

Polttariit!!

No nyt ne sitte oli! Ja mahtavat olikin! Kiitos murut <3 En olisi uskaltanut ikinä niin kivaa päivää edes toivoa. Kauheesti oli vaivaa nähty ihan pienistäkin jutuista lähtien, on mulla kyllä ihania ystäviä <3 Ajattelin kertoa polttareista useammassa postauksessa. Nyt ensin kerron lyhyesti taustatietoa. Mua meinaan huijattiin erittäin hyvin! Elin koko ajan siinä uskossa, että tuona viikonloppuna on sulhasen polttarit. Tähän huijaukseen osallistui kaasojen toimesta muun muassa yksi bestmaneista, joka pyysi minua pitämään sulhasen kotona kyseisenä viikonloppuna. Ehdottomasti paras huijaaja oli kuitenkin minun ja sulhasen yhteinen ystävä, hän niin vakuuttavasti kertoi sulhasen polttareihin liittyviä juttuja tuolle viikonlopulle, että meni ihan täydestä. En olisi ikinä uskonut tämän kyseisen ystävän olevan niin hyvä huijari :D että terkkuja vaan! ;)

Yllätys oli siis suuri kun ovikello soi ja käytävässä tikitti jokin... tästä lisää myöhemmin ;)

Lentoemo on aika fiiliksissä! :) ps.ethän kopioi kuvaa


Koitan mitä pikimmiten päästä kertomaan lisää huikeista polttareistani.Tällä viikolla on paljon hääjuttuja ja työt vielä siihen päälle. Huomenna ja torstaina on muun muassa häätanssikurssi.

2 kommenttia: