sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän viettoa

Ihanaa tällainen pidennetty viikonloppu! Me vietimme itsenäisyyspäivää varsin rennosti, nukuimme pitkään ja herkuttelimme. Tämä vaimo jopa heräsi miestään aikaisemmin väkertämään joulutorttuja, oli muuten kyseessä tämän vuoden ekat joulutortut. Myöhemmin päivällä herkuttelimme jouluaterialla. Meillä on ollut tapana tehdä oma jouluateria ennen joulua, koska joulun vietämme lapsuudenkodeissamme. 




Itsenäisyyspäivän perinteisiin kuuluu tietysti Linnan juhlien seuraaminen. Tänä vuonna odotin itsenäisyysjuhlilta enemmän, odotin sykähdyttäviä cocktailmekkoja, mielikuvituksellisia asuja ja ehkä jopa liian lyhyitä helmoja. Vaikka Satu Taiveahon asussa yhdistyi sekä mielikuvituksellisuus että lyhyt helma, niin silti täytyy sanoa, että yllätyin enemmän miesten pukeutumisesta. Voiton vei ehdottomasti Duudsonit! Komeat pohjalaiset miehet moderneissa perinneasuissa, mahtavaa! Naisista silmääni miellytti muun muassa Pamela Tola, hän oli hurmaava Mert Otsamon suunnittelemassa jäätelöpaperein koristellussa luomuksessa. Toinen aina niin upea nainen on Jaana Pelkonen, hän sävähdytti upeassa mekossaan ja etenkin kauniilla hiuslookilla, pisteet myös korviksesta! Tomi Björckin vaimolla Minkalla oli mielestäni myös yksi illan upeimmista asuista, kauniit hopeiset yksityiskohdat ja tuo laahus, ah!



1 kommentti:

  1. Odotin myös liian lyhyitä hameita tms. mutta petyin hieman, kun ihmiset olivat ottaneet varman päälle! Noh, oli siellä muutama hyvännäköinenkin mekko kuitenkin. :)

    VastaaPoista