keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Partytime



Heippa! Toivottavasti teillä on säästä huolimatta ollut kiva viikko. Hitsit miten kylmä tosiaan on, ainakin täällä rannikolla. Melkeen saisi hanskat olla kädessä pyöräillessä. No mutta takaisin lämpimämpiin ajatuksiin. Lauantaina oli aihetta juhlaan. Ystävämme valmistui tradenomiksi ja järjesti ihanat valmistujaisjuhlat. Tarjoilut olivat mitä herkullisimmat ja juhlat muutenkin varsin onnistuneet. Nämä jäivätkin sitten ainoiksi juhliksi tänä kesänä. Meillä ei ole tiedossa yhden yhtiä häitä tai rippijuhlia tms. Outoa, koska tuntuu, että ainakin kaksi viimeistä kesää ovat olleet juhlia täynnä. Toisaalta ihan kiva näin, nyt riittää aikaa sponttaaneille kesäillanvietoille. 







Eikö olekin ihana bussikoppikuva :D Tuuli niin pirusti, että oli pakko tyytyä bussikopissa poseeraamiseen :) Kuvassa näkyvä pikkumusta on Zarasta. Tykkään mekosta kovasti, vaikka käytinkin sitä vasta nyt ensimmäistä kertaa. Sen ostamisesta kun on jo monta kuukautta aikaa. Mekko on siinä mielessä hankala, että se on hiukan liian juhlava tavalliseen bileiltaan, mutta sen pienimuotoisen paljastavuuden vuoksi en ehkä menisi tuossa mekossa ristiäisiinkään. Juuri tällaiseen ei niin viralliseen juhlaan mekko osoittautui hyväksi valinnaksi. Itseasiassa eräs ystäväni oli myös samaisessa mekossa liikenteessä, meillä on selkeesti hyvä maku ;) Näin kesällä mulle aika poikkeuksellisesti juhlin nyt täysin mustassa asussa. Korkkarit on hennesiltä. Täytyy sanoa, että on muuten todella hyvin käveltävät korkkarit. Yllätys, koska oletin, että jalat huutaisivat hoosiannaa viimeistään yöllä. Jaksoin kuitenkin hyvin tanssia pilkkuun asti ;)






Huomenna lähdetäänkin sitten juhannuksen viettoon kohti Raumaa ja meidän mökkiä. Ihana päästä mökille pitkästä aikaa. Harmi vaan että on niin huonoa ja kylmää ilmaa luvattu. Saas nähdä uskallanko vilukissana lainkaan meriveteen. 



Oikein hyvää ja toivottavasti lämmintä juhannusta! Syökää paljon grilliherkkuja ja nauttikaa :)


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Menipä tää kommentti ihan ohi. Kiitokset kuitenkin:) tsemppiä teille viimeisiin häävalmisteluihin! :)

      Poista