tiistai 30. syyskuuta 2014

Temppeleiden ja Geishojen Kioto



Moikka! Tällä kertaa kirjoitan Indonesian maan kamaralta. Olimme Singaporessa vain neljä päivää ja nyt nautimme auringosta Balilla. Täytyy sanoa, että tämä Bali oli alkuun aikamoinen järkytys. Onneksi näin muutaman päivän jälkeen tähän alkaa jo tottua ja olemme kasvattaneet aika kovan kuoren näitä päällekäyviä myyjiä kohtaan. Varmasti tämäkin rauhottuu kun lähdemme Kutaa kauemmas. Balista lisää myöhemmin. Sillä nyt palataan ajassa taaksepäin, ihanaan Kiotoon. 



Meillä oli eturivin paikat junassa... aika pelottavaa kyytiä




Ja näin mennään rotkon reunalla..

Koululaisia Kiotossa

Pitihän sitä heti juna-aseman kahvilan herkkuja kuvata. Tosin nämähän on muovia :)







Kioto on ehdottomasti Japanin yksi kiehtovimmista kaupungeista. Tuhannet historialliset temppelit, mielenkiintoiset kaupunginosat geishoineen ja yksityisine teehuoneineen ovat todella kokemisen arvoisia. Meidän muutaman päivän vierailu Kiotossa oli aika hektistä, koska halusimme kokea ja nähdä mahdollisimman paljon. Onneksi Kiotossa kuten muuallakin Japanissa on varsin kattava ja suht helppo joukkoliikenne, käveleminen paikasta toiseen ei näin pitkillä etäisyyksillä olisi järkevää. 




Higashiyama-ku:n aluetta





Heti Kiotoon aamupäivästä saavuttuamme veimme rinkat juna-aseman lokerikkoon ja lähdimme pikaisen lounaan jälkeen tutkimaan Kiotoa. Suunnistimme meidän opaskirjan ja aseman infosta löytämämme kartan avulla kohti Higashiyama-ku:n temppeleitä. Puolivahingossa löysimme tiemme Shoren-in -temppelille. Samalla kun pohdimme millä temppelillä olemme, niin kuulimme jonkun sanovan tutulla kielellä "puhuuko täällä joku suomea". Siinähän sitä nökötti edessämme toinen suomalaispariskunta ja vielä samanlainen opaskirja kädessä kuin meillä. Näin sitä vaan kaukana kotoa törmää suomalaisiin. Jaoimme pariskunnan kanssa puolin ja toisin vinkkejä ja neuvoja ja voivottelimme kun aamukahvin saanti on toisinaan hankalaa. Tee -maassa kun juodaan teetä tai sitten mustaa kahvia jäillä eli .Oli muuten ensimmäisellä juontikerralla aika kokemus, mutta kyllä sitäkin kahvihädässä oppi juomaan. No se kahvista. -temppeliltä suuntasimme kohti Nanzen-ji:tä, minkä etsiminen ei ollutkaan ihan helppo juttu. Tässä välissäkin kun tuli muitakin temppeleitä vastaan, Tomi taisikin Kioton jälkeen tokaista, ettei enää halua nähdä yhtäkään temppeliä :D


Nanzen-ji:n pääportti eli Sanmon

Nanzen-ji sisältä







Nanzen -ji oli 1200-luvulla palatsi ja nykyään alueella on useita temppeleitä ja luostareita. Temppelin pääsisäänkäynnillä eli Sanmonilla on karmiva historia, sillä siellä rosvo nimeltä Goemon Ishikawa ja hänen poikansa keitettiin elävältä rautapadassa. Vanhanaikaisia japanilaisia rautakylpyammeita kutsutaankin tästä johtuen nimellä goemon-pyro.


Sanmonille sai pientä pääsymaksua vastaan mennä sisälle.
En uskaltanut tulla alas :D

Päärakennuksen takana sijaitsee valtava punatiilinen akvedukti, joka tuo yhä vettä Biwajärvestä.
































Temppeleiltä kävelimme vielä hetken matkaa filosofin polkua, varmasti upea paikka sakurapuiden kukinta-aikaan. Polulla näimme suljetun kissakahvilan asukkeja. Surullista miten ennen näistäkin rääpäleistä pidettiin huolta ja nyt ne oli jätetty oman onnensa nojaan. Kissat asustelivat silti entisen kahvilan lähistöllä. Onneksi paikalliset kävivät kissoja ruokkimassa.











Seuraavana päivänä suuntasimme geishoista kuuluisaan kaupunginosaan nimeltä Gion. Kiertelimme Gion pieniä katuja ja ihastelimme kojuja. Ei mennyt aikaakaan kun näimme ensimmäisen geishan, tosin emme ole lainkaan varmoja oliko kyseessä oikea geisha vai sellainen "vietä päiväsi geishana" -tempaus. Näitä meinaan myytiin ja juuri noiden valokuvaajien mukana olon vuoksi jäimme geishaa epäilemään. Noh, oli niin tai ei, niin myöhemmin näimme kaksi maikoa eli geishaoppilasta. He suostuivat ystävällisesti valokuvaankin. Giomist tiemme vei ylös Kiyomizun temppelille. Tämä temppeli on yksi Kioton vanhimmista, perustettu vuonna 788 ja suurin osa rakennuksista on peräisin 1600 luvulta. Päätemppeli nimeltä Hondo on massiivisine terasseineen varsin jylhän näköinen. Terassia kannatteleekin 139 parrua. Japanissa on sanonta "hypätä Kiyomizun terassilta", se tarkoittaa jonkin rohkean asian tekemistä.



Gion puistoa






Kiyomizun temppeli terasseineen.


Maiko eli geishaoppilaat


Gion katuja ja kimonoon pukeutuneeet tytöt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti