perjantai 8. huhtikuuta 2016

Lisää kahvia kiitos!


Heippa! Ei taas mikään maailman helpoin viikko takana. Nimittäin meidän viikko on mennyt aika pitkälti valvoen. Livialle on varmaan tulossa taas hampaita, hän heräilee yöllä itkien tunnin-parin välein. Päivällä onneksi hampaiden tulo ei näytä yhtään vaivaavan. Täytyy kyllä sanoa, että koska yöt ovat menneet valvoessa, niin kyllä täällä aika silmät ristissä ollaan. Onneksi Livia nukkuu nykyään hyvin päiväunia myös sisällä, mikä on kivasti mahdollistanut myös mun päiväunien nukkumisen tällaisten öiden jälkeen. Toivotaan, että ensi viikolla kun lähdemme reissuun, olisi yökukkumiset hämärä muisto vain. Tietysti valvomiset ovat sitten johtaneet lisääntyneseen yösyöntiin. Kun tämä elämä tästä tasaantuu ja reissut on reissattu, niin täytyy varmaan pitää unikoulua, ellei sitten yösyöpöttely lopu itsestään...epäilen.







Maanantaina kävimme Turun Skanssi -ostoskeskuksessa hakemassa Hennesiltä bodytoppeja eli hihattomia bodeja. Tai siis yritimme hakea, mutta eihän niitä siellä myynnissä ollut. Tähän olen törmännyt ennenkin, oikein ärsyttää kun ei kaikkia Hennesin verkkokaupan tuotteita saa liikkeistä. Mulle käy nykyään lähes poikkeuksetta näin. Huonot valikoimat liikkeissä ja pakko tilata, mutta nyt ei tilaaminen auta, koska olisin reissua varten halunnut Livialle hihattoman bodyn. Ne ovat ihan hirmu käteviä paidan alla, napa ei vilku ja tietty vaippa pysyy paremmin. Neiti kasvaa niin vauhdilla, että nykyiset hihattomat bodyt alkaa olla piukkoja. Enemmän Livia kyllä käyttää pitkähihaisia bodeja, mutta välillä on kiva laittaa ison tytön tapaan paita päälle. Bodeista puheen ollen, kuvissa Livialla on päällä äitiyspakkauksen jatkopalabody. Todistusaineistoa siis, että on meillä näitä äippäpakkauksen vaatteita käytetty mun aiemmasta kitinästä huolimatta :) itseasiassa eniten on juuri käytetty näitä mun alkuun inhoamia limen värisiä vaatteita. Huomasin, että tuo pirteä lime sopii kivasti hennon vaaleanpunaisen seuraksi ja on jopa tosi tyttömäinen.






Pakkaamista emme ole vielä aloittaneet, vaikka kyllä pitäisi. Meillä on nimittäin huono tapa pakata vasta lähtöä edeltävänä iltana, mikä ei tietenkään millään tapaan ole hyvä idea. Etenkin nyt kun pidemmälle reissulle lähdetään ensimmäistä kertaa vauvan kanssa, niin olisi tietysti viisasta pakata jo hyvissä ajoin tai edes katsoa mitä mukaan lähtee, ettei vaatteet sitten ole likaisia kun ne pitäisi laukkuun pakata. No mutta, eikös ole hyvä juttu, että kuitenkin tiedostan tämän asian jo. Vielä kun saisi aikaiseksi ryhtyä tuumasta toimeen. Onneksi alkaa viikonloppu, niin se tarkoittaa, että meitä on kaksi käsiparia kotona ja toivottavasti "hoidettavat asiat ennen matkaa" -lista pienenee. Tänään tarkoituksena on ainakin käydä vaihtamassa valuuttaa. Huomenna tosin ajattelin suunnata siskoni kanssa Hulluille Päiville. Mainittakoon heti, että ei siis shoppaamaan ainakaan omasta puolestani, vaan hakemaan muutamia välttämättömyyksiä kuten shampoota ja sellaista. Sisko saa valvoa, ettei mukaan lähde mitään turhuuksia ;)







Oikein hyvää ja ihanan keväistä viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti