sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Oi että kun kuumottaa!


Hikoiluttaa, päässä pyörii ja sormissakin hiukan syyhyää, taas se on täällä... nimittäin matkakuumee! Silloin kun ajatus reissaamisesta pyörii päivittäin mielessä, on viime matkasta aivan liian pitkä aika. Ei ole montaa viikkoa kun olimme päivän Tukholmassa, mutta ei niin lyhyttä reissua voida laskea, eihän? Kuumeiluun on muitakin syitä, kuin vain se, että viime reissusta on aikaa. Olen taas jatkanut ikuisuusprojektia eli Round The World -kuvakansion tekoa ja se jos mikä nostattaa matkakuumetta. Toinen syypää on instagram, mistä löytää jatkuvasti ihania matkakuvia ja vielä kolmantena syynä Nykin muotiviikot. Mulla on Nykistä joku pakkomielle, en vaan saa siitä tarpeekseni. Sanoin Tomille, että kunhan pääsen sinne joka toinen vuosi, niin olen tyytyväinen. Haha! Matkakohteita olisi vaikka miten monta kivaa, niin uusia kuin tuttujakin paikkoja. Tutuista kohteista toinenkin sijaitsee Jenkkilässä, nimittäin San Francisco. Tykästyin siihen ihan mielettömästi, paljon enemmän kuin esimerkiksi Losiin. San Franciscossa oli vaan jotenkin kaikki kohdallaan, hyvin suunniteltu ja kaunis kaupunki, hyvää ruokaa, upeat nähtävyydet ja maisemat, mielenkiintoista historiaa. En muista olenko täällä edes Francosta sen enempää aikanaan kertonut, jos en, niin tilanne täytyy korjata. Tuo kaupunki ansaitsee ihan oman postauksensa. Sitten on niitä aina upeita kohteita, kuten esimerkiksi Pariisi, sinne voisi tehdä jonkun ylisöpön pussailuloman. Toinen hyvä kohde pussailulomalle olisi Venetsia. Siellä olen käynyt, mutta en Tomin kanssa. 




Santorini

Santorini


Sitten niihin uusiin kohteisiin. Jännästi ne uudet juuri nyt kuumottavat kohteet löytyvät kaikki Euroopasta. Espanjasta kiinnostaisi sekä Barcelona että Madrid, kummassakaan en ole käynyt ja kiinnostaisi kovasti. Madrid on kuulemma enemmän kotoisempi kaupunki näistä kahdesta ja turisteja saattaa olla vähemmän, se on myös tapasbaarien metropoli. Kelpais! Toisaalta Barcelona voisi olla siinä mielessä parempi, kun voi yhdistää sekä kaupunki- että rantaloman. Espanjassa olen kyllä ollut, mutta vain aurinkorannikolla. Toinen uudiskohde kuumotuslistalla löytyy siitä naapurimaasta, eli Portugalista ja sieltä tarkemmin Lissabon. Siitä olen myös kuullut, lukenut ja nähnyt upeita kuvia. Uudiskohdelista on itseasiassa yllättävän lyhyt ja yllätyin itsekin, ettei mukana ole nyt yhtään Aasian kohdetta. Tietysti mun all time favourite eli Singapore kuumottaa aina, mutta juuri tällä hetkellä kaipaisin jonnekin muualle kuin Aasian suuntaan. Tässä oli tämän hetken kuumotuskohteet, eikä "Näissä käytävä ennen kuolemaa" -lista. Kyllä näitä listoja siis riittää.


San Francisco


Indonesia

Gili Air







 

Tällaista tänään. Mitkä matkakohteet teitä kuumottavat juuri nyt?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti